Yhdistyksemme tulee mielellään järjestämään Hopeanuolimaista ohjelmaa erilaisiin tapahtumiin eri puolille Suomea. Tämä artikkeli kertoo ohjelmaformaateistamme sekä siitä, miten ottaa meihin yhteyttä!

Laadukasta ja viihdyttävää ohjelmaa!

Yhdistyksen järjestämä ohjelma voidaan sovittaa aina kunkin tapahtuman teeman mukaan, ja aihepiiriä voidaan laajentaa pelkästä Hopeanuolesta esimerkiksi koirien piirtämiseen tai eläinkirjallisuuteen tai -piirrosanimaatioihin.

Mikäli olisimme tervetulleita mukaan suunnitteilla olevaan tapahtumaan, ota ihmeessä yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan (puheenjohtaja[at]hopeanuolifanit.fi) ja kerro, millainen tapahtuma olisi kyseessä, sekä milloin ja missä se järjestetään. Olisi myös hyvä tietää etukäteen, peritäänkö ohjelmajärjestäjiltä sisäänpääsymaksu, ja onko joitain rajoituksia esim. arpajaisten tai kannatustuotemyynnin suhteen (omalta osin huolehdimme, että toimintamme tapahtuu laillisissa puitteissa).

Yhteydenoton jälkeen lähetämme ehdotuksia, millaista ohjelmaa voisimme tapahtumassa järjestää, sekä suunnittelemme asiaa yhdessä yhdistyksemme foorumilla. Samalla kuulostellaan, ketkä jäsenistämme pääsisivät paikalle omien matkustamismahdollisuuksiensa ja vapaa-aikansa puitteissa.

→ Listaus tapahtumista, joissa yhdistys on järjestänyt ohjelmaa.

Seuraavaksi lyhyesti muutamista ohjelmaformaateistamme, joita voimme soveltaa erilaisiin tapahtumiin, kuten coneihin, markkinoille, yms:

Infopöytä

Esittelemme mielellämme eri tapahtumissa yhdistystämme infopöydän muodossa. Mahdollisuuksien mukaan myymme pöydällä kannatustuotteitamme sekä pidämme onnenpyörää.

Yleisöohjelmat

Aktiivimme tulevat mielellään pitämään Hopeanuoli-aiheista yleisöohjelmaa, kuten paneeleja ja luentoja. Formaatti voi olla joko keskusteleva, asiapitoinen tai toiminnallinen.

Ginga Room

Mikäli saamme tapahtumasta huoneen tai vastaavan tilan käyttöömme, loihdimme sinne koko tapahtuman ajaksi Hopeanuolentäyteistä ohjelmaa, kuten pelejä, askartelua, kilpailuja ja muuta ohjelmaa. Vakiokamaa ovat Ginga-kirjasto ja piirtopiste. Onnenpyörä on myös hyvin tuttu näky Ginga Roomissa. Mahdollisuuksien mukaan pidämme infopöytää Ginga Roomin yhteydessä.

Ginga-onnenpyörä

Pyöräytä puista Ginga-onnenpyörää muutaman euron hintaan ja voita mm. hienoja Ginga-aiheisia palkintoja! Kaikki tulot käytetään yhdistyksen toiminnan tukemiseen, ellei toisin mainita. Yhdistyksellä on kaksi onnenpyörää: iso Hopeanuoli-aiheinen onnenpyörä sekä pienempi Weed-aiheinen onnenpyörä. Onnenpyörä on usein Ginga Roomissa tai yhdistyksen infopöydällä.

Ginga-arpajaiset

Osta arpa ja voita mm. Ginga-aiheisia palkintoja! Kaikki tulot käytetään yhdistyksen toiminnan tukemiseen, ellei toisin mainita. Arpajaiset ovat vaihtoehtona onnenpyörälle, molempia ei yleensä pidetä samaan aikaan.

Ginga-kirjasto

Sisältyy yleensä Ginga Roomiin. Yhdistyksen oman kirjaston kautta voi käydä tutustumassa mm. Ginga-sarjoihin ja muihin Yoshihiro Takahashin teoksiin. Lukemista on pääasiassa suomeksi, mutta luettavaa on hieman myös japaniksi sekä englanniksi. Ginga-kirjastoa varten tarvitsemme istumapaikkoja, esimerkiksi sohvat tai säkkituolit voisivat olla kävijöiden kannalta mieluisa ratkaisu.

Piirtopiste

Sisältyy yleensä Ginga Roomiin. Piirtopisteeseen voi tulla vapaasti piirtelemään. Piirtopisteeltä löytyy piirustuspaperia ja kyniä.

Kilpailut

Ginga Roomissa on monesti ollut erilaisia Ginga-kilpailuja, kuten tietokilpailu, piirustuskilpailu ja Ginga-bingo. Kisoissa hienot palkinnot, osallistuminen pääsääntöisesti ilmaista.

Koirankorva- ja häntäpaja

Kissankorvapajan tyylinen käsityöpaja, jossa voi ommella itselleen koirankorvat. Myös häntien ompeleminen on mahdollista.